|
Historia ja taustatiedot
Jakomäen historiaa
Jakomäestä, ruotsiksi Jakobacka, löytyy historiallisista kartoista merkintöjä jo 1600- ja 1700-luvulta. Virallisesti Jakomäki kuuluu nykyään Helsingin kaupungin Suurmetsän suuralueeseen. Suurmetsä puolestaan sijoittuu koillis-Helsinkiin.
Jakomäen alue kuului vuoteen 1946 saakka Helsingin pitäjän maalaiskuntaan. Tuolloin toteutettiin Helsingin ja nykyisen Vantaan kesken suuri alueliitos, jossa nykyisestä Vantaasta liitettiin huomattavia osia aina Malmia myöten Helsinkiin.
Sotien jälkeen aina 60-luvun lopulle saakka Jakomäen alueella oli asutuksena vain lähinnä omakotialoja. Liikenneyhteydet alueelle ja palvelut olivat kehittymättömät.
Jakomäkeen kaavoitettiin 1960-luvulla aluerakentamista varten kerrostaloalue, joka rakennettiin nopeasti vuosina 1967-1969. Saman aikaan oli pääkaupunkiseudulla lukuisia isoja aluerakentamisalueita, lähimmät Kontulassa, Länsimäessä, Hakunilassa ja Tapulikaupungissa. Suomi kaupungistui kovaa vauhtia.
Jakomäen alue täydentyi kerrostalojen valmistuttua vielä Vantaan rajalle rakennetulla pohjois-Jakomäen alueella, joka ristittiin Suurmetsäksi. Rakennetut talot olivat sekä omistus- että vuokratalokohteita. Myös palvelut, kuten ostoskeskus (1968), koulut, uimahalli, kirkko (1975), jne. rakennettiin pian kerrostaloalueen valmistuttua. Kirjasto rakennettiin vuonna 1981.
Alueella on toteutettu varsinaisen rakennusbuumin päätyttyä täydennysrakentamista. Terveysasema ja vanhusten palvelutalo valmistuivat 80-luvun loppupuolella. Mm. Somerikkotien varteen ja ostoskeskuksen viereen rakennettiin omistusasuntoja. Aivan alueen etelälaidalle rakennettiin muutama pientalokohde omistus- ja asumisoikeuskohteina. Viimeisin ara-vuokratalo on kaksi asuinrakennusta käsittävä vuonna 2002 valmistunut Louhikkotie 2. Samalle tontille rakennetussa toimistorakennuksessa sijaitsee Jakomäen isännöitsijätoimisto.
Vuokra-asuntojen uudisrakentaminen 1990-, 2000- ja 2010-luvuilla
Helsinki kaupunki on rakennuttanut Jakomäen kiinteistöyhtiönsä omistukseen aikaisempaa asuntokantaa täydentämään 11 uutta vuokra-asuntokohdetta. Ne sijaitsevat Jakomäessä, Heikinlaaksossa, Puistolassa, Fallkullassa ja Alppikylässä. Yhteensä näissä kiinteistöissä on 515 asuntoa. Alppikylään on vielä rakenteilla 83 asuntoa käsittävä kohde, joka valmistuu maaliskuussa 2013.
|